Opitaan yhdessä

Asko Leppilammen kirjoituksia ym. materiaalia opetuksen, koulutuksen ja johtajuuden tueksi.

10 keinoa paremman koululaitoksen luomiseen

Keskustelu Suomen koululaitoksen opetuksesta, erityisopetuksesta, inkluusiosta, itseohjautuvuudesta, ilmiöoppimisesta ym.  käy tällä hetkellä niin kuumana, että päätin ottaa asioihin kantaa. Minulla on vuosikymmenien aikana syntynyt omat käsitykseni näistä asioista ja nyt vaikuttaa, että jotain kannattaisi tehdä toisin. Siksi päätin laatia tämän kannanoton ajankohtaisiin asioihin. Toivon, että saan aikaan rakentavaa keskustelua siitä, miten tulisi edetä.

Meillä on paras opetussuunnitelma, mitä koululaitoksessamme on koskaan ollut. Valitettavasti, kuten aina muutoksessa, vastustus on estänyt kehittämistä monissa kouluissa. Toisaalla taas opetussuunnitelman käytäntöön siirtämisessä on menty ajoittain niin lujaa, että hirvittää.  Ei ole yllättävää, että ongelmaksi ovat nousseet sen toteutukseen liittyvät haasteet. Hyvistä yrityksistä huolimatta tuki ja ohjaus eivät ole riittäneet.

Mitä voisi/tulisi tehdä, jotta tilanne saataisiin korjatuksi? Esittelen tässä muutamia subjektiivisia näkemyksiäni, joiden taustalla on myös tietämättömyyttä nykytilanteesta. Siksi haluankin herättää keskustelua siitä missä todella mennään ja miten/millaista tukea tulisi jatkossa antaa.

”Jos paine ja tuki eivät ole tasapainossa, muutos ei onnistu.” (Michael Fullan)

Tuo kanadalaiselta muutosgurulta Michael Fullanilta aikoinaan oppimani väite on ollut ohjenuorani 30 vuoden ajan kaikessa toiminnassani työyhteisövalmentajana, rehtorina, opettajana,… Nostan sen keskiöön tässäkin analyysissä, jossa arvioin Suomen koululaitoksen tilaa ja tulevaisuuden haasteita muutamasta keskeisestä näkökulmasta.

Mikään ei ole käytännöllisempää kuin hyvä teoria.” (Kurt Lewin)

Tämä on toinen väittämä, johon olen oppinut luottamaan omassa työssäni. Siksi peräänkuulutan kokeilujen, arvioinnin ja tutkimuksen hyödyntämistä kehittämisessä.

 

Lähtökohta

  • Suomessa otettu käyttöön kaikkien aikojen paras OPS. Esim. yhteistoiminnallisen oppimisen ja johtamisen painotus erinomainen valinta.
  • Uudistukset ja vaatimukset niin korkealla, että hyvistä yrityksistä huolimatta vain pieni osa opettajista/kouluista on pystynyt toteuttamaan halutulla tavalla. Paine ja tuki eivät kohtaa. Onneksi poikkeuksiakin on.
  • Erityisopetuslainsäädäntöuudistus on hyvä tavoite, mutta käyttöönottotuki ei ollut riittävä koulutuksista huolimatta. Toimintakulttuurin muutos vaatii aikaa 3-5 vuotta ja käytännössä tuen pitäisi kestää vähintäänkin sen verran. Nyt homma kaatuu itseään vastaan, kun opettajat eivät hallitse tilannetta ja ongelmat oppilaiden kanssa lisääntyvät. Opettajat alkavat ehkä vastustaa muutosta eikä kehitystä tapahdu tai menee huonompaa suuntaan johtuen reusurssien puutteesta ja osaamattomuudesta nousevasta vastustuksesta. Tilannetta vaikeuttaa vielä se, että myös mielenterveys-ja perhetyön resurssivajeet aikaansaavat lisähaastetta.
  • Kodin ja koulun yhteistyön kehittämiseen on vanhempien kohtaamisen rinnalla tullut Wilma. Se on hyvä väline viestiä vanhempien kanssa lapsen koulunkäynnistä, mutta työllistävätkö se ja erityisopetuslainsäädännön edellyttämät kirjaukset opettajia jo aivan liikaa? Vesittyykö hyvä ajatus byrokratiaan? Kentältä kantautuu viestiä, että tällainen puuduttaa etenkin, jos kirjauksista ei seuraa mitään. Tietoa kyllä kerätään, mutta löytyykö sille resursseja hallitsevaa käyttäjää? Pahimmassa tapauksessa opettajat kokevat tehneensä turhaa työtä.
  • Jos (ja kun) opettajat voivat huonosti, he eivät jaksa kohdata lapsia ja oppimistulokset tippuvat vähitellen ellei laivaa saada kääntymään. Vai onko tämä vain myytti? Toivottavasti.

 

MISTÄ APU OPETUKSEN KEHITTÄMISEEN?

 

Olen kerännyt tähän muutamia ehdotuksia, joita mielestäni kannattaa analysoida, jatkojalostaa, priorisoida ja lähteä vaiheittain toteuttamaan pilottien kautta ja/tai valtakunnan tasolla. Haastan teidän keskustelemaan, että miten tulisi edetä?

 

VALTAKUNNAN TASON TOIMENPITEITÄ

 

1. Täydennyskoulutusjärjestelmää tulee uudistaa

Viittaan tuossa alussa paineen ja tuen tasapainoon. Täydennyskoulutus ja ohjaus ovat tärkeimmät tasapainottajat kovien uudistusvaatimusten puristuksessa. Vaikuttavan täydennyskoulutuksen kulmakivet ovat

  • todellisista tarpeista lähtevä räätälöity täydennyskoulutus,
  • mahdollisimman laajan henkilöstöryhmän osallistaminen koulutukseen,
  • koulutuksen pitkäkestoisuus,
  • koulutuksen sitominen arkeen välitehtävien avulla,
  • omassa työssä tehtävät kokeilut sekä tarkka seuranta/reflektio.

Täydennyskoulutuksen suunnittelu-/ohjausryhmä on ehdoton edellytys vaikuttavalle koulutukselle.

Pari nostoa näihin omiin käsityksiini perustuen:

  • Lyhytkurssien määrää vähennettävä oleellisesti. Eivät johda useimmiten mihinkään, kun kriittinen massa ei liikahda.
  • Painopiste laitettava koko työyhteisön/kunnan pitkäkestoiseen tukemiseen. Käytännössä tämä tarkoittaa vähintään vuoden kestävää kohdennettua tukea esim. pilottien kautta, jotta saadaan kokemusta koulutuksen tuloksista.
  • Johtoryhmien koulutuksella voidaan nopeimmin vaikuttaa koulujen toimintakulttuurien muutokseen, mutta ne eivät välttämättä johda mihinkään, ellei niihin kytketä henkilöstön koulutusta.
  • Tutkimukset ja niiden hyödyntäminen kehittämisen keskiöön.
  • Aiempien tutkimustulosten nostaminen esiin ja ottaminen ohjenuoraksi.

-> Uudistus on saatava koskemaan myös opettajien peruskoulutusta, sillä perusta muutokselle luodaan siellä. Keihäänkärkenä ovat siis opettajankoulutuslaitokset ja normaalikoulut. Onko niin, että yliopistojen talouspaineet tekevät kehittämisestä vaikeaa?

Tässä kasvatuspsykologian professori Kirsti Longan näkemyksiä täydennyskoulutuksesta ym. Nämä ajatukset on helppo allekirjoittaa. Tåydennyskoulutuksen on uudistuttava!

Miksi koulu muuttuu?

Tässä on kaksi linkkiä, jotka liittyvät valtionavustushakuihin ja niiden kriteereihin.

https://www.oph.fi/fi/kehittaminen-ja-kansainvalisyys/rahoitukset

https://www.oph.fi/fi/funding/opetustoimen-ja-varhaiskasvatuksen-henkilostokoulutus-2019

2. Pilotit, kokeilut ja tutkimukset otettava aidosti opetuksen kehittämisen avuksi

On vaikea kuvitella, että näin kehittyneessä maassa kuin Suomessa suuriakin päätöksiä tehdään ilman perusteellista kokeilu- ja tutkimustoimintaa. Tiedän toki, että tutkimusta tehdään, mutta miten ne näkyvät päätöksenteossa? Myönnän, että seuraan uusia tutkimuksia erittäin huonosti, mutta esim. tässä OPS-prosessissa olen kuullut/nähnyt erittäin vähän tutkimuksiin perustuvia ratkaisuja. Ehkä ne ovat taustalla, mutta niitä ei ole nostettu perusteisiin näkyviin. Jos olen väärässä, olen onnellinen. Auttakaa minua ja tuokaa edes muutama esiin.

Oli miten oli, nyt on suurten, hyvin ohjattujen valtakunnallisten tutkimusten aika. Viittasin tähän tuossa aiemmin sivutessani täydennyskoulutusta. Resurssit eivät riitä koko valtakunnan kattavaan tutkimuksiin. Siksi pitäisi luoda järjestelmä, jossa koulut, kunnat ja maakunnat voisivat valita itselleen sopivan tutkimusteeman. Tarve lähtisi ruohonjuuritasolta, joten sitoutuminen olisi sen mukaista. Tiedän kokemuksesta, että esim. Kainuussa on panostettu paljon maakunnan kaikkien kuntien OPS-työhön, jossa olin itsekin mukana vahvasti. Siellä oli tekemisen meininki, mutta en tiedä miten siellä jaksetaan tällä hetkellä. Tutkimus puuttui sieltäkin vaikka sitä yritettiin ottaa mukaan. Surkuhupaisaa oli, että eräs keskeinen henkilö olisi halunnut alkaa tehdä prosessista väitöskirjatutkimusta, mutta hyvistä ohjaajaehdokkaista kukaan ei suostunut ottaa haastetta vastaan. Toivottavasti muistan väärin, mutta tällainen mielikuva minulle jäi.

Kentältä pitää löytyä tutkimusteemoja ja tehdä niiden ympärille painava tutkimussuunnitelma, löytää kohderyhmä ja tähän kaikkeen rahoitus. Yksinkertaista ja toimivaa 😊

Onneksi näitä pilottikokeiluja löytyy. Tässä mainio esimerkki, joka vastaa hyvin paljon sitä mitä ajan takaa:

https://www.uuttakoulua.fi/

Hyvä Uusimaa!

 

3. Arviointikriteeristö on määriteltävä kaikilla tasoilla 

Arviointi on niin moniulotteinen teema, että sen avaaminen tässä yhteydessä on minulle liian haastavaa. Siksi tyydyn toteamaan, että omien kokemusteni mukaan itsearvionnin ja reflektion kehittäminen pitäisi olla kaiken A & O. Lapsille sitä opetetaan pienestä pitäen, mikä on hyvä juttu, jos ohjaus kulkee koko ajan mukana.

Tässä arviointiin liittyvä mielenkiintoinen artikkeli:

Itä-Suomen aluehallintovirasto haluaa, että koulujen numeroarviointi muuttuu tasapuolisemmaksi.

Osa oppilaista on ihan pihalla

Enemmän olen kuitenkin huolestunut opetuksen, koulujen, koulutoimen ja täydennyskoulutuksen arvioinnista. Mikään oppilaitos ei kehity ilman, että henkilöstö luo olemassa olevan raamituksen perusteella kriteerit omalle toiminnalleen yhdessä ja erikseen. Esim. opetuksessa OPS määrittelee rajat ja ehdot, mutta henkilöstön ja tiimien täytyy määritellä niiden perusteella arjen toiminnalle tavoitteet ja kriteerit. Tämän jälkeen sovitaan vastuut niin, että kaikki ovat vastuussa jostakin ja päätetään seuranta-aikataulut eli milloin asioihin palataan ja päätetään seuraavista askeleista. Konkreettisuus ja arkeen vieminen ovat tässä ratkaisevat toimet onnistumisen takaamiseksi.

Tällaisen arvioinnin täysipainoinen toteuttaminen edellyttää toki yhdessä sovittuja laatukriteereitä. Minulle on ”sivustakatsojana” epäselvää mitkä ne ovat? Olisin kiitollinen, jos joku valaisisi tätä asiaa vaikka kommentoiden tämän jutun perässä ja kertoisi mistä nämä peräänkuuluttamani kriteerit löytyvät?

Mitkä ovat täydennyskoulutuksen kriteerit?

Oletan, että Opetushallituksella on selkeät kriteerit, joiden mukaan se jakelee miljoonia täydennyskoulutukseen, joka on  merkittävin keino koululaitoksen kehittämiseen. Mistä ne löytyvät?

Onko koululaitokseen määritelty hyvän (pedagogisen) johtamisen kriteeristö? Mistä löytyy?

Mitkä ovat perusopetuksen ja lukio-opetuksen laatukriteerit? Niiden merkitys koulukohtaisen arvioinnin kehittämiseen on oleellisen tärkeä?

Tiedustellessani aineistoa, sain ilokseni linkit muutamaan julkaisuun, joissa on lisämateriaalia arviointiin. Kiitos opetusneuvos Marjo Rissanen Opetushallituksesta!

Perusopetuksen laatukriteerit Perusopetuksen, perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit  Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2012:29

Alla olevassa Karvin tutkimuksessa valotetaan viimeisintä OPS-prosessia kehittämissuosituksineen. Tässä kohteena on esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteiden 2014 toimeenpanon arviointi 

OPS-TYÖN ASKELEITA  Julkaisut 1:2019

Toinen tuore julkaisu koskee oppimisen ja osaamisen arviointia perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

”ETTÄ TIETÄÄ MISSÄ ON MENOSSAJulkaisut /:2019

OPH:ssa on parhaillaan meneillään oppimisen arvioinnin kehittämistyö, jossa selkiytetään OPS:n perusteiden arviointia käsittelevää lukua 6 ja laaditaan päättöarviointiin kriteerit arvosanoille 5, 7 ja 9 jo olemassa olevan numero 8 lisäksi. Tässä lisäinfoa tulevasta:

PERUSOPETUKSEN ARVIOINNIN UUDISTAMINEN ETENEE

4. Valtakunnallinen/alueellinen materiaalipankki avuksi

Suomesta puuttuu keskitetty materiaalipankki, josta jokainen voisi käytä hakemassa tukea omalle toiminnalleen. Tästä esimerkkinä ”eläkepäivieni ratoksi” laatimani sivusto www.asko.leppilampi.com Olen kerännyt sinne vuosikymmenten aikana laatimaani materiaalia kaikkien käyttöön.  (Tätä jo aloittamaani toimintaa olen valmis ideoimaan ja kehittämään. Motivaatiota lisäisi, jos saisin siihen jostain korvausta 😊)

  • Perustetaan koulukohtainen/kuntakohtainen/valtakunnallinen materiaalipankki, jota opettajat kehittävät yhdessä.
  • Hyvien käytänteiden kerääminen keskitetysti ja opettajien toimesta pankkiin.
  • Samaan paikkaan voisi kerätä esimerkkejä hyvistä kokeiluista eri puolilta Suomea malliksi muille. Ihanne olisi, että jokainen kokeilu (viime vuosina toteutuneetkin) arvioitaisiin (+ ja -) ja niihin liitettäisiin toimenpidesuosituksia mukaan tai kerrottaisiin mahdolliset ”sudenkuopat”.
  • Facebook hyvä esim. siitä, että opettajilla on halua kehittää ja kehittyä. Siellä jaetaan erinomaisia vinkkejä, esitellään kokeiluja ym. mutta ongelmana on, että FB ei kerää, luokittele… Jutut häviävät vähitellen. Myös järjestelmällinen, ohjattu vertaistuki puuttuu.
  • Riittäisi, että materiaalipankin keräämisen/tuottamisen laittaisi vauhtiin. Järjestelmä alkaisi vähitellen toimia itseohjautuvasti.

 

5. Palkkausjärjestelmän muutos

Vanhakantaista palkkausjärjestelmää kannattaisi uudistaa. Opettajat ovat erilaisia ja pystyvät hallitsemaan luokkaa eri tavalla. Toinen selviää erinomaisesti 40 oppilaan kanssa samalla, kun toinen ei pärjää edes 16 oppilaan ryhmässä.

  • Voisiko palkkausjärjestelmää kehittää niin, että palkkauksen perusteena olisi osin ryhmäkoko? Peruspalkka esim. 20 oppilaan ryhmästä ja jokainen lisäoppilas toisi lisää palkkaa? Tästä saatava säästö käytettäisiin eristyisopettajien, avustajien ym. palkkaamiseen.
  • Resurssituntien järkevä, hyvin suunniteltu käyttö avuksi.

Olen avannut tätä ideaa erillisessä kirjoituksessani ”Samasta työstä parempi palkka”.

-> Pilottikokeilulla ja tutkimuksella tässäkin liikkeelle.

 

 

KOULU- JA KUNTATASON  TOIMENPITEITÄ

 

6. Yhteistoiminnallinen johtaminen keskiöön kaikessa toiminnassa

  • Yhteistoiminnallisen oppimisen ja johtamisen filosofia ja siitä johdettavat periaatteet ovat hyvä lähtökohta opettamiselle ja kehittämiselle. Olisi hyvä miettiä miten ne näkyvät arjessa. Esim. sosiaalisten taitojen kehittäminen voisi olla tavoite kaikilla tasoilla päiväkodeista opetusviranomaisiin.
  • Henkilöstön ja oppilaiden tiimiyttäminen osana yhteistoiminnallisen oppimisen ja johtamisen sisäänajoa on keskeinen apu. Koulujen rakenteen täytyy tukea OPS:n henkeä. Oppivan tiimiorganisaation luominen ja yhteistoiminnallisen johtamisen juurruttaminen lähtee liikkeelle oikeista rakenteista.
  • Samanlainen toimintakulttuuri kaikilla tasoilla luokista, päiväkodeista/kouluista hallintoviranomaisiin.
    • yhteistoiminnallisen oppimisen juurruttamista luokkiin helpottaa, jos koulussa toteutetaan yhteistoiminnallisen johtajuuden periaatteita. Rehtori ja opettajat ovat malleja, joten heidän täytyy toimia noiden periaatteiden mukaan.

7. Mielekkäät pedagogiset ratkaisut löytyvät reflektion ja keskustelun avulla

Yhteistoiminnallinen oppiminen pitäisi olla vallitseva opetuksen filosofia

Opetussuunnitelman perusteissa (s. 17) on käsitelty ehkä liiankin laajasti oppimiskäsitystä. Sitä olen vetämissäni koulutustilaisuuksissa usein ihmetellyt, että miksi  OPS:n perusteissa ei mainita kertaakaan sanaa sosiokonstruktivismi?  Sen avaaminen on opettajille mielestäni helpompaa kuin perusteissa olevan pitkähkön selostuksen. Mutta näin ei, joten asiaan:

Minä olen vannoutunut sosiokonstruktivistisen oppimiskäsityksen ja yhteistoiminnallisen oppimisen filosofian ja siitä johtuvien periaatteiden kannattaja. YTO:n periaatteiden omaksuminen on erittäin vaativa tehtävä, mutta ne hallitseva opettaja on oikeaan aikaan oikealla asialla. Vaikka suositankin yhteistoiminnallisen työtavan opettamista oppijoille, en missään nimessä pidä sitä ainoana keinona. Yksilöllinen oppiminen kytkettynä yhteistoiminnalliseen oppimiseen on loistelias kombinaatio, kun vielä muistaa, että tietyissä tilanteissa ”liitu, taulu ja innostunut opettaja” eli “vanhakantainen” opettajajohtoinen metodi saa aikaan parhaita oppimistuloksia.

Näiden edellä mainittujen työtapojen hallinta ja opettajan intuitio käyttää tilanteeseen sopivaa tapaa on se opetuksen toteutustapa,  jota kannattaa tavoitella.

Yksi innostava tekijä tämän blogijuttuni kirjoittamiseen oli tämä tv-haastettelu, jossa dosentti Hannele Cantell ja opetusneuvos Marjo Rissanen olivat äänessä. Fiksua keskustelua, joka korostaa tuota yllä esittämääni ajatusta, että taitava opettaja osaa valita opetusmetodin ryhmän kulloisenkin tilanteen mukaan. Haastattelussa otetaan kantaa myös inkluusioajatteluun ja siitä, millä resursseilla se saadaan toimimaan.

Estääkö uusi opetussuunnitelma oppimisen? 

Ilmiöoppiminen ja itseohjautuvuus

Keskustelu Suomen koululaitoksen tilasta käy tällä hetkellä todella kuumana. Hyvä niin. Siksi minäkin jätin harrastukseni matkablogien kirjoittamisen (www.appamatkustaa.fi) hetkeksi sivuun ja tartuin tähänkin teemaan. Keskiössä tuntuvat olevan ainakin ilmiöpohjaisuus ja itseohjautuvuus johtuen erään koulun joutumisesta myrskyn silmään. Kyllä tuntuu pahalta seurata tällaisena rohkeiden kokeilujen kannattajana se, millaista keskustelu on. Toki median kautta saamani käsitykseni on, että koulussa on tehty liian suuri harppaus kerralla. Sain jossain keskustelussa kutsun mennä katsomaan ja mielellään sen teenkin, vaikka pienenä hidasteena on, että eläkeläisen pitää itse maksaa kaikki voidakseen saada vahvistusta omille käsityksille.

Ilmiöpohjaisuudessa ei ole mitään uutta. Samaa rataa on kokeiltu ja kehitetty omien kokemusteni mukaan 1970-luvulta opetuksen eheyttämisen ja kokonaisopetuksen nimikkeillä. Erinomaisia juttuja ne ja niin on ilmiöpohjainenkin.  Asioiden kokonaisvaltainen ymmärtäminen yli oppiainerajojen on ainoa oikea suuntaus unohtamatta sitä, että matematiikka on matematiikkaa ja äidinkieli äidinkieltä. Mitään ei ole hyvä hylätä, mutta näiden keskinäistä suhdetta pitää tarkistaa. On todella sääli kuinka vähän opettajat tekevät yhteistyötä (ks. edellä). Ja tässä jos jossain internetin/digimaailman mukanaan tuomat mahdollisuudet ovat renki eikä isäntä.

Itseohjautuvuus on ongelmallinen ja haastava tavoite. Minulla on kokemuksia lasten kyvystä tehdä päätöksia ja toimia itseohjautuvasti. Tärkeää on muistaa, että niiden oppiminen on äärimmäisen hidasta ja vaivalloista. Joku oppii nopeasti, toinen ei koskaan. Kaikessa kehittämisessä pienten askelten politiikka on oikea tie. Niin on uuden OPS:n sisäänajossa kuin itseohjautuvuuden ja ryhmässä toimimisen oppimisessa.

Tässä yhteydessä haluan nostaa taas KT Heikki Kontturin ja KM Marika Koivuniemen hienon kirjoituksen  oppimisen itsesäätelystä ym.:

Lapsi ei pärjää yksin – ei myöskään opettaja

Olipa kyse mistä tahansa opetuksen kehittämiseen liittyvästä jutusta, ei pidä unohtaa yhtä asiaa. Ei pidä edetä liian nopeasti! Oppimisessakin muutosten tulee tapahtua askel askeleelta, vaihe vaiheelta varmistaen, että enemmistö pysyy mukana ja ymmärtää mitä on tapahtumassa. Kun kriittinen massa liikahtaa oikeaan suuntaa, moni hyvä asia menee eteenpäin. Opettajien kouluttajana olen korostanut aina sitä seikkaa, että ”antaa kaikkien kukkien kukkia”.

Viime aikojen kohutuimpia keskustelunaiheita on lappeenrantalaisen Pontuksen koulun kokeilu, jossa tavoitellaan itseohjautuvuutta suurryhmissä tiimiopetuksen keinoin. Tavoite on hieno, mutta median perusteella tulee mieleen, että haukattiinko liian suuri pala kerralla? Olisipa kiva käydä tutustumassa tuossa koulussa ja nähdä miten homma todella pelaa. 

Koulu aloitti huippumodernin opetuksen, jossa opettajat päivystävät “torilla” ja lapset opiskelevat yksin – jo useampi lapsi vaihtamassa koulua

Nostan hattua koulun opettajille rohkeudesta ja toivon hartaasti, että he saisivat riittävästi tukea viedä kokeiluaan eteenpäin valtaisan mediamyllerryksen keskellä. 

 

8. Tiimiopettajuus yhteiseksi tavoitteeksi

Suomalaisen koululaitoksen opetuskulttuurin myyteiksi nimettiin aikoinaan ”yksityisyys, synnynnäisyys ja sanominen”. En avaa niitä tässä nyt tarkemmin muuta kuin, että tuon yksin puurtamisen myytti olisi kiireellisesti murrettava. Sen vuoksi näen, että

  • tiimiopetus ja oppiainerajat ylittävä opetus otettava keskeiseksi tavoitteeksi.
  • erityisopettajien osaamista on hyödynnettävä, jotta 3-portainen tuki saadaan toimimaan. Erityisopettajat ovat tässä asiassa koulujen tärkein voimavara, jota valitettavasti ei osata käyttää. Kentältä kuuluu samalla viestejä, että heidän työnsä olisi tällä hetkellä liikaa paperityötä. Pitääkö paikkansa? Jos, niin kyllä on pahasti estetty uuden lainsäädännön ja OPS:n sisäänajoa turhanpäiväisyydellä.

Joensuun normaalikoulussa on tartutta oikeaan asiaan. Erityisopettajan roolikin on huomioitu kuten pitääkin.

Avoimen oppimisympäristön vaikutus opiskeluun

 

9. Entäpä koululaitoksen arvot ja visio?

Opetussuunnitelman perusteissa on lueteltu arvopohja, jonka varassa opetuksen ja kasvatuksen tulisi toteutua. Hyvä niin. Koska vastuu niiden jalkauttamisesta on kunnilla ja kouluilla, olisipa kiva nähdä miten niitä on avattu.

Jos sinun koulussasi/kunnassasi on viety arvot konkretiaan eli yksilö-/luokka-/koulutasolle, laita tähän kirjoitukseni alle linkki siihen . Kiitos!

Nostan tähän loppuun vielä kiusallisen kysymyksen: Mikä on Suomen koululaitoksen visio? Minä en sitä tiedä. Loimme oman työvisiomme kirjoittaessamme kirjaa “Yhdessä oppiminen“:

Yhdessä oppien jokainen löytää oman intohimonsa ja kasvaa täyteen mittaansa. 
Yhteistoiminta vahvistaa sosiaalista pääomaa, luo uutta sivistystä ja saa aikaan kestävämmän elämäntavan.”

(Hellström-Johnson-Leppilampi-Sahlberg: “Yhdessä oppiminen”, Into Kustannus 2015))

Olisin kovasti tyytyväinen, jos Suomen koululaitoksella olisi selkeä, lyhyt ja ytimekäs visio, joka ohjaisi kaikkea toimintaa, jota purettaisiin auki eri tasoille, so.

Mitä visio tarkoittaa konkreettisesti

    • valtakunnan tasolla?
    • maakuntasolla?
    • kuntatasolla?
    • kouluissa ja luokissa?

10. Avoin ja rakentava keskustelu ovat kaiken perusta

Korostan, että nämä käsitykseni ovat syntyneet lähes flowna työelämästä pääosin poistuneen eläkeläisen päässä. Koulutusta ja valmennusta jatkan edelleen, mutta teen sitä silloin, kun se tuntuu minusta mukavalta, on hauskaa ja innostavaa.

Jos olen ajatuksineni väärillä jäljillä, olen valmis muuttamaan käsityksiäni, kun joku perustelee vasta-argumenttinsa niin hyvin, että hyväksyn sen. Olen iloinen, jos niin käy ja ajatteluni kehittyy. Juupas-eipäs -keskusteluun en lähde mielelläni. Aito dialogi on se mitä toivon. Totean myös, etten tykkää ilman perusteita heitetyistä kriittisistä kommenteista.

Osallistun ajoittain Facebookissa oleviin keskusteluryhmiin, joissa jokainen saa sanoa mitä ajattelee. Siellä käydään ajoittain erinomaista keskustelua. Samalla ryhmät toimivat hyvinä tiedonjakokanavina. Jatkan ajoittain keskustelua siellä. Harmittavasti hienot “nostot” häipyvät vähitellen unholaan, kun kukaan ei niitä keräile ja luokittele. Nuo foorumit olisivat erinomainen lähde edellä mainitsemani materiaalipankin aineistoksi. Saattaisipa sieltä löytyä myös apureita pankin pitämiseen?

Tulen mielelläni tarvittaessa mukaan eri foorumeihin/toimikuntiin, joissa näitä asioita käsitellään. Tykkään siitä, että minut haastetaan aitoon dialogiin. Vielä enemmän pidän, jos minusta on edes jotain apua.

Jäinpä myös miettimään, että meitä ”harmaita panttereita”, jotka olemme edelleen mukana näissä keskusteluissa, on enemmänkin. Kannattaisiko harkita ex-professoreiden, tohtorien, kouluttajien ym. hyödyntämistä koulupoliittisissa keskusteluissa nykyistä enemmänkin? Osaisimme ainakin kyseenalaistaa ja ehkä historiassa olisi jotain säilytettävääkin 😊

Tässä vielä hyväksi lopuksi professoreiden näkemyksiä uuden OPS:n käyttöönotosta. Ampuvat kovilla nämä harmaat pantterit, mutta sihti näyttää olevan kohdallaan.

Koulut ovat tulkinneet uuden OPS:n väärin

 

Yhteistoiminnallisin ajatuksin,

Lahdessa 1.9.2019

Asko Leppilampi,

emeritustyöyhteisövalmentaja, (opettajan)kouluttaja, yrittäjä

p. 0408322552

email: asko@leppilampi.com

www.asko.leppilampi.com

 

3,339 total views, 3 views today

Jos koet tämän artikkelin hyödylliseksi, ole hyvä ja jaa sitä eteenpäin, kiitos!

2 Comments

  1. Kiitos selonteosta. Taustatutkimuksista olinkin tietoinen, sillä olin vahvasti mukana OPS-koulutusprosesseissa. Itse olen myös tiiviimpien pakettien kannattaja. Kun teimme 1990-luvun alussa koulukohtaisia opetussuunnitelmia, OPS:mme oli muistaakseni alle 20 sivua ja lisäksi viittasimme kuntakohtaisiin aineiden sisältöihin. Aikoinaan 1980-luvulla OPS oli paras turvapaikka säilyttää 500 mk. Toivottavasti nykyisin tilanne on toinen 🙂 Oletukseni on, että ellei koulun johto ohjaa OPS-työtä säännöllisesti ja järjestelmällisesti, sen käytännön toteutus ontuu, valitettavasti.

  2. Opetussuunnitelman perusteita pohjustettiin laajalla asiantuntijatyöllä, josta on koottu hyvin lähteistetty OPM:n julkaisema raportti Perusopetus 2020 (http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/75575). Eli tutkimusperustaa toki on, vaikka sitä ei POPS2014:ssa ole kirjattuna.

    Ja onhan lopullinen POPS monenlaisen kamppailun tulos. Kun koulunpidossa on kyse myös ideaaleista, on toiminta arvosidonnaista – ja vain tutkimusperusteisuuteen ei toki voi edes päästä. Itse olisin toivonut, että POPS olisi ollut tiiviimpi asiakirja – se olisi pitänyt toimittaa kunnolla: vaatia oppiaineryhmiä karsimaan tavoitteita ja tehdä sekä niistä että hyvän osaamisen kriteereistä selkeitä ja mitattavia.

    Arvioinnin yhdenvertaistamisen tarpeesta on helppoa olla samaa mieltä. Nythän tavoitteista on johdettu linjakkaasti hyvän osaamisen kriteerit – ja ohje arvioida tavoitteita on selkeä. Tämä on toimivaa ja monipuolistaa arviointia, kunnes huomataan, että luokille 3-6 tulee n. 140 tavoitetta. Niiden arviointi on haastava urakka, kun valmiit materiaalitkaan eivät sitä kovin hyvin tue. Iso ongelma on OPH:n jo myöntämä ja päättöarviointiin paranneltava kriteerien lisääminen – hyvä osaaminen kuutosluokalle ei paljoa auta 3- tai 4-luokan arvioinnissa. Kun tavoitteet puretaan osiin – kuten esimerkiksi Jyväskylässä kehitetyissä taitotasotaulukoissa on tehty – huomataan, että arvioitavaa on todella paljon.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

© 2019 Opitaan yhdessä

Theme by Anders NorenUp ↑