Tiimien rakentaminen on taitolaji. Olen keräämässä tänne sivustolleni materiaalipankkia avuksenne. Tavoitteeni on, että vuoden loppuun mennessä se olisi jo ”riittävän” hyvä paketti, josta jokainen voisi hyötyä. Sivustolta löytyy kategoria TIIMIN RAKENTAMINEN, jota klikkaamalla tulee esiin kaikki tänne laitettu materiaalini. Seuraavasta linkistä aukeaa esimerkki, jonka avulla tiimi voi helposti kartoittaa osaamistarpeensa. Continue reading
Kategoria: Lomakkeita johtamiseen (Page 2 of 3)
Itsearviointi on erinomainen tapa sitouttaa jäseniä kehittämiseen. Olen sanonut lukemattomia kertoja koulutuksissa/valmennuksissa, että oppivan tiimiorganisaation kehittäminen lähtee hyvin johdetuista kokouksista. Tiimit ovat pienin yksikkö työyhteisöissä, joten niistä on hyvä aloittaa myös palaverien kehittäminen. Alla linkit pariin arviointilomakkeeseen, joile toivon kovaa käyttöä… Continue reading
Mikäli toimit kouluttajana tai valmentajana pitkässä ohjelmassa, tästä listasta saat itsellesi oivan tsekkauslistan. Olen työstänyt tätä eräänlaista laatukriteeristöä vuosien saatossa kymmenissä pitkissä (1-2 vuotta) ohjelmissa osin yhdessä valmennettavieni kanssa ja päivittänyt sitä aina silloin tällöin.
Kun huomioit listatut asiat, voit olla varma, että prosessin onnistumismahdollisuudet paranevat. Silti voit varautua siihen, että ”puolikurssijuhla” odottaa muutaman koulutuspäivän jälkeen 1/2-1 vuoden kuluttua. Kyse on samasta prosessista kuin tiimin rakentumisessa eli että jossain vaiheessa aletaan puhua avoimesti, osin kriittisestikin. Rakentavan palautteen antamisen taidosita ei ole tietoakaan ja silloin ollaan heikoilla jäillä. Tämä dip-ilmiö tulee aina ja se on vaihe, jossa porukka uskaltaa jo alkaa epäillä, nostaa kissoja pöydälle, olla oma itsensä. Siinä vaiheessa otetaan kouluttajista mittaa.
Paras neuvo tässä tilanteessa on, että ”älä provosoidu!”. Vastustus ja epäily mahdollistavat yhdessä oppimisen, jos vetäjä pystyy hyödyntämään tilanteen. Kehitys alkaa ristiriidasta, joten siinä vaiheessa mahdollistuu todellinen, osallistujista kumpuava kehittyminen. Se, että porukka tuntee tulevansa kuulluksi, lisää positiivista riippuvuutta ja on vahvan kasvua. Kun siitä lähdetään yhdessä eteenpäin, matka onkin kohti nousua, entistä parempaa prosessia. Continue reading
Benchmarking, jota myös leikillisesti ”parastamiseksi” kutsutaan, on erinomainen työkalu esim. työyhteisön ja tiimien kehittämiseen. Sen ideana on tehdä vastavuoroisia vierailuja muihin työpaikkoihin ja oppia vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Hyvät ennakkovalmistelut sekä tunnollinen jälkireflektio takaavat sen, että kaikki osapuolet hyötyvät. Linkistä aukeavassa lomakkeessa on muutama tehtävä, joiden avulla benchmarkaus onnistuu. Continue reading
Olen esitellyt täällä sivustollani erittäin käyttökelpoisen apuvälineen tiimien rakentamiseen. Tiimisopimus löytyy tämän linkin takaa. Suosittelen sen käyttöönottoa tiimien kehittämiseen. Koska tiimisopimuksen käyttöönotto on usein aika haastavaa, olen laatinut vihjeitä, jotka saattavat auttaa asiassa. Continue reading

Viimeisimmät kommentit