Tässä on versio n:o 4 yhteistoiminnallisen oppimisen palapelimenetelmistä. Jokainen voi näiden pohjalta tehdä sitten sen oman sovelluksensa kuhunkin yksittäiseen tilanteeseen. Variaatioita on monia. Oleellista on, että kaikki yhteistoiminnallisen oppimisen 5 keskeistä periaatetta toteutuvat opetuksessa. Continue reading
Kategoria: Perusopetus (Page 6 of 6)
Tästä yhteistoiminnallisen oppimisen periaatteiden mukaisen tunnin ja jakson suunnittelulomakkeesta saattaa olla hyötyä, kun opettaja/kouluttaja suunnittelee opetustaan. Sen avulla kaikki yhteistoiminnallisen oppimisen 5 keskeistä periaatetta tulevat varmuudella mukaan lopulliseen juoksutukseen. Itse olen käyttänyt sitä etenkin yhteistoiminnallisuuden alkuvuosina säännöllisesti. Nytkin käytän samaa pohjaa kaikessa koulutuksessa/valmennuksessa. Kun on kirjoittanut jonkinlaisen kartan Continue reading
Kun aloitan uuden aikuisryhmän kanssa, sovin aina yhteiset pelisäännöt ensimmäisen tunnin aikana. Niiden avulla opetellaan yhteistoimintaa, jonka odotetaan kehittyvän kaikkien tapaamisten aikana. Samalla toivon, että osallistujat loisivat pelisäännöt myös vetämiensä ryhmien kanssa. Pelisäännöt ovat avainasemassa, kun tavoitteena on luoda positiivista riippuvuutta ryhmän jäsenten keskuuteen. Ilman sitä ei toimiva yhteistyö ole mahdollista. Continue reading
Tässä on esimerkkinä palapeli 3. Taitava opettaja varioi erilaisia menetelmiä tilanteen mukaan. Pääasia on, että kaikki yhteistoiminnallisen oppimisen 5 keskeistä periaatetta ovat mukana opetusjakson aikana. Menetelmiä valittaessa on hyvä pitää tavoitteena, että oppilailla on riittävät valmiudet harjoiteltavan menetelmän käyttämiseen. Siksi pitää edetä helposta yhä vaativampaan. Onnistumisen elämykset ruokkivat kokeilemaan uutta ja uutta.
(Opiskeluympäristön luominen ja tavoitteiden määrittäminen tehdään tässä esimerkissä edellisen tunnin lopussa.)
Opiskeluympäristön luominen
Materiaali: Tunnin aikana opiskeltavat tekstit (4 erilaista, samaan teemaan liittyvää), muistiinpanovälineet, (fläppi)taulu.
Fyysinen ympäristö: Siirretään pöydät huoneen seinustalle ja asetetaan tuolit keskiosaan.
Continue reading
Palapelimenetelmät (Jigsaw) ovat ehkä kaikkein tunnetuimpia ja eniten käytettyjä yhteistoiminnallisessa oppimisessa. Ne ovatkin helppoja, turvallisia menetelmiä, joissa variaatiot ja tehtävät valitaan osallistujien sosiaalisten taitojen ym. tason mukaan. Löydät täältä opetusmenetelmien joukosta muitakin variaatiota palapeleistä eli palapelit 2,3 ja 4.

Viimeisimmät kommentit