Benchmarking, jota myös leikillisesti ”parastamiseksi” kutsutaan, on erinomainen työkalu esim. työyhteisön ja tiimien kehittämiseen. Sen ideana on tehdä vastavuoroisia vierailuja muihin työpaikkoihin ja oppia vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Hyvät ennakkovalmistelut sekä tunnollinen jälkireflektio takaavat sen, että kaikki osapuolet hyötyvät. Linkistä aukeavassa lomakkeessa on muutama tehtävä, joiden avulla benchmarkaus onnistuu. Continue reading
Kategoria: Esimerkkejä johtamiseen (Page 5 of 5)
Näyttelykävely on niin vaativa työtapa, ettei sitä kannata kokeilla ennen kuin oppijat osaavat työskennellä yhteistoiminnallisesti vähintäänkin kohtuullisesti. Gallery Walk toimii erinomaisesti paitsi opetuksessa, erilaisten näkemysten esittelyssä työyhteisöissä. Olen käyttänyt sitä lukemattomissa koulutuspäivissä hyvä esimerkkinä siitä, miten yhteistoiminnallista oppimista käytetään jopa suurissa ryhmissä. Hyviä ryhmäkokoja ovat esim. 3×3, 4×4 tai 5×5 osallistujaa. Tärkeintä on, että jokaisessa ryhmässä on vähintään niin monta jåsentä kuin on ryhmiä. Juoksutuksesta selviää miksi näin. Itse olen käyttänyt sitä jopa yli 100 hengen ryhmässä niin, että salissa ja käytävillä toimi samanaikaisesti 4 5×5 osallistujan ryhmää. Vaatii tarkkaa suunnittelua ja ohjausta, mutta toimii.
Kun aloitan uuden aikuisryhmän kanssa, sovin aina yhteiset pelisäännöt ensimmäisen tunnin aikana. Niiden avulla opetellaan yhteistoimintaa, jonka odotetaan kehittyvän kaikkien tapaamisten aikana. Samalla toivon, että osallistujat loisivat pelisäännöt myös vetämiensä ryhmien kanssa. Pelisäännöt ovat avainasemassa, kun tavoitteena on luoda positiivista riippuvuutta ryhmän jäsenten keskuuteen. Ilman sitä ei toimiva yhteistyö ole mahdollista. Continue reading

Viimeisimmät kommentit