Olen yrittäjä, kouluttaja, työyhteisövalmentaja ja tietokirjailija, joka ei malta pysähtyä vaikka lupa olisi. Kokeilin, mutta veri alkoi vetää kentälle 🙂
Olen toiminut (opettajan)kouluttajana ja valmentajana vuodesta 1975 lähtien. Jäin eläkkeelle vuonna 2014 ja huomasin lähes heti olevani Ei koskaan eläkkeelle ry:n jäsen. Olen yrittänyt lopettaa yrittäjän hommat, mutta eihän siitä mitään tule. Osaan kyllä jo osannut keskittyä matkustelemaan ja mökkeilemään eli olen tehnyt töitä enää 10-20 valmennuspäivää vuodessa.
Uusin harrastukseni on matkablogien kirjoittaminen, joita on syntynyt jo kiitettävä määrä sivustooni www.appamatkustaa.fi . Samalla innostuin päivittämään tätä Opitaan yhdessä -sivustoani. Tavoitteenani on tehdä tästä merkittävä materiaalipankki vuoden 2018 loppuun mennessä.
Tästä linkistä löydät ansioluetteloni:
Asko Leppilampi Curriculum Vitae
Perustin pari vuotta sitten pienen porukan kanssa uuden yhtiön Suomi taskussa Oy:n, josta voit lukea lisää alla olevien www-sivustojeni luettelosta tai mennä suoraan sivulle www.suomitaskussa.eu . Se on nyt saatu toimimaan ja sillä on pari työntekijää, jotka pitävät huolta, että videoita syntyy. Toimin sen hallituksen pj:na ja autan yhtiön verkostoitumisessa ym.
Kun uuteen yritykseen ei enää tarvitse satsata niin paljoa, on minulla taas aikaa ja intoa kirjoittaa ja valmentaakin tarvittaessa. Olen pitänyt ammattitaitoa yllä lukemalla, kirjoittamalla ja kouluttamalla. Luulen, että olen entistä vahvempi tässä hommassa, sillä kokemusta on tullut taas jokunen vuosi lisää.
Jos tarvitsette työstään innostunutta valmentajaa herättelemään ja innostamaan omaa väkeänne, ottakaa yhteyttä. Jutellaan ja katsotaan mihin se johtaa. Sen voin luvata, että kukaan ei pitkästy eikä jää peukalokyytiläiseksi minun vetämissäni tilaisuuksissa 🙂 Niissä teoria ja käytäntö kohtaavat eli yhteistoiminnallisuus on avainasemassa kaikessa mitä teemme.
Vastaa