Asko Leppilammen kirjoituksia ym. materiaalia opetuksen, koulutuksen ja johtajuuden tueksi.

Kategoria: ASKON KIRJOITUKSIA (Page 3 of 9)

Olen kirjoittanut vuosikymmenien aikana lukuisia artikkeleita lehtiin, pöytälaatikkoon, blogisivustolle ym. Tässä niistä osa jaoteltuina teemoittain.

10 keinoa paremman koululaitoksen luomiseen

Keskustelu Suomen koululaitoksen opetuksesta, erityisopetuksesta, inkluusiosta, itseohjautuvuudesta, ilmiöoppimisesta ym.  käy tällä hetkellä niin kuumana, että päätin ottaa asioihin kantaa. Minulla on vuosikymmenien aikana syntynyt omat käsitykseni näistä asioista ja nyt vaikuttaa, että jotain kannattaisi tehdä toisin. Siksi päätin laatia tämän kannanoton ajankohtaisiin asioihin. Toivon, että saan aikaan rakentavaa keskustelua siitä, miten tulisi edetä.

Meillä on paras opetussuunnitelma, mitä koululaitoksessamme on koskaan ollut. Valitettavasti, kuten aina muutoksessa, vastustus on estänyt kehittämistä monissa kouluissa. Toisaalla taas opetussuunnitelman käytäntöön siirtämisessä on menty ajoittain niin lujaa, että hirvittää.  Ei ole yllättävää, että ongelmaksi ovat nousseet sen toteutukseen liittyvät haasteet. Hyvistä yrityksistä huolimatta tuki ja ohjaus eivät ole riittäneet.

Mitä voisi/tulisi tehdä, jotta tilanne saataisiin korjatuksi? Esittelen tässä muutamia subjektiivisia näkemyksiäni, joiden taustalla on myös tietämättömyyttä nykytilanteesta. Siksi haluankin herättää keskustelua siitä missä todella mennään ja miten/millaista tukea tulisi jatkossa antaa. Continue reading

Loading

Samasta työstä parempi palkka

Olisiko nyt oikea aika tällaiselle keskustelulle? Tätä saa vapaasti kehittää eteenpäin. Minulla on sellainen näky, että tästä kannattaisi ottaa koppi. Kuka ”uskaltaa”?

Yritin aikoinaan (vuonna 2011) saada aikaan keskustelua opettajan palkkaukseen alla olevilla osin provosoiduillakin ajatuksillani, mutta ei ottanut tuulta. Julkaisin tämän sivustollani viimeksi 8.2.2017. Kannattaisiko edelleen tutkia kaikessa rauhassa, olisiko ideastani apua? Sitä saa vapaasti jalostaa 🙂 Ja keskustelu täälläkin olisi hyvä juttu!

Continue reading

Loading

Tiimin pelisäännöt – perusteita ja esimerkki niiden valitsemiseksi

Avaan tässä kirjoituksessa hieman miksi tarvitsemme yhteisiä pelisääntöjä ja annan esimerkin miten niitä luodaan yhdessä henkilöstön kanssaYhdessä luodut pelisäännöt ovat avain toimivaan tiimiin ja työyhteisöön.

Miksi nostan tällaien asian esille. Olen vuosikymmenien aikana kuullut lukemattomia kertoja, että ”meillä on yhteiset pelisäännöt, joiden mukaan toimitaan”.  Kun kysyy missä ne ovat, on vastaus, että ”Kaikki kyllä tietävät ne. Ei niitä tarvitse kirjoittaa”.

Olen sitä mieltä, että tässäkin toimii vanha laatuslogan

mitä ei ole dokumentoitu, sitä ei ole olemassa”.

Tiedon kulku varmistuu vain ja ainoastaan sillä, että kaikki sovitut asiat dokumentoidaan. Väki saattaa vaihtua eikä uusi tulokas saa välttämättä riittävästi informaatiota talon toimintatavoista. Continue reading

Loading

Onnellisuus maailman onnellisimman kansan opettajien kokemana

 

Mitkä asiat suomalaiset opettajat kokevat onnellisuuden lähteinä osana maailman onnellisinta kansakuntaa? Se on tämän kirjoitukseni pääpointti. Haastoin lukijoitani jakamaan omia kokemuksiaan. Havaitsin, että ei ole helppoa saada kiireisiä ihmisiä kertomaan näistä asioista. Olisin odottanut suurempaakin vastausvyöryä, mutta tällä kertaa näin. Ei se määrä vaan laatu!

Olen kiitollinen alla olevalle porukalle, joka jakoi ajatuksiaan. Oli mukava havaita, että samat, tietyt asiat toistuvat heidän kokemuksissaan ja aiemmissa kirjoituksissani, jotka perustuvat tutkimustietoon ja omiin kokemuksiini. Kyllä näistä onnen portaat alkavat hahmottua.

Vaikka artikkelikuvana on Maslovin tarvehierarkia, se toimii vain peilinä, jonka kautta alla olevia ajatuksia kannattaa tarkastella.

Continue reading

Loading

Opetuksen kehittämisen huoneentaulu

Tämä opetuksen kehittämisen huoneentaulu on lainattu kirjastamme Yhdessä oppiminen – yhteistoiminnallisuuden käytäntö ja periaatteet (Hellström-Johnson-Leppilampi-Sahlberg 2015, s. 124).  Mielestäni huoneentaulu on erinomainen lähtökohta koulussa tehtävälle pedagogiselle keskustelulle. Sieltä voivat opettajat yksittäin, parina, tiiminä tai koulukohtaisesti etsiä itselleen kehittämiskohteita yhtä kerrallaan ja ryhtyä konkreettisiin toimenpiteisiin niiden pohjalta.

Continue reading

Loading

« Older posts Newer posts »

© 2026 Opitaan yhdessä

Theme by Anders NorenUp ↑