Olen laittanut sivustooni muutamia oppimisen ja kasvun edistämistä tukevia harjoituksia. Olen muokannut niitä kollegoilta vuosien varrella saamistani harjoituksista eteenpäin ajatuksella, että laitetaan hyvä kiertämään. Tässä yksi ja ensi viikolla todennäköisesti viimeinen. Sen jälkeen toivoisin saavani teiltä lisää harjoituksia lisättäväksi tänne sivustooni kaiken kansan luettavaksi. Laittakaa rohkeasti tulemaan.

Harjoitus 7: Mielialasäätiedotus

  • Jokainen valmistautuu esittelemään omaa mielialaansa säätiedotuksen tyyliin ”Tällä hetkellä myrskyää, mutta odotettavissa selkenevää”, ”Aamulla oli aurinkoista, mutta kovaa tuulta” parilleen kirjoittamalla itsestään pienen säätiedotustekstin.
  • Valitaan pari jollain satunnaiskriteerillä.
  • Kukin esittelee parilleen mielialasäänsä. Kuunnellaan aidosti toista ja yritetään tarvittaessa auttaa, että sää paranisi, jos tarvetta on. Pelkkä aito kuunteleminenkin auttaa yleensä paljon. Hyvän sään vallitessa yritetään lisätä hyvää oloa entisestään kuuntelemalla toista ja ottamalla osaa iloon. (noin 5 min).
  • Vaihdetaan paria ja jatketaan. Huomaa, että säätila on saattanut muuttua edellisen keskustelun johdosta. (noin 5 min).
  • Keskustellaan viimeisen parin kanssa, sitten yhdessä, esittelykokemuksesta ja sen vaikutuksesta omaan mielialaan.
  • Voidaan vielä jatkaa yhdessä keskustelua mielialan vaikutuksesta oppimiseen ja siitä miten voisimme auttaa toisiamme hyvän oppimisilmapiirin luomisessa.
  • Kirjataan vinkit omalle koneelle ja/tai yhteiselle seinälle.

459 total views, 6 views today