Tämän kirjoituksen kirjoitin vuonna 2013, kun PISA-kohu kävi Suomessa kuumimmillaan. Olen ollut kovin mielissäni, että noita asioita on nostettu esiin uudessa OPS:ssa ja että viime aikoina on alettu puhua jopa siitä,  miten sosiaalisia taitoja voitaisiin arvioida. Oikea tuntuu olevan suunta!

Suomi tunnetaan monestakin syystä, mutta viime vuosi(kymment)en suurimpia ja kauneimpia ovat olleet Nokia ja PISA. Nokia oli vielä vuosituhannen alussa maailman suurin ja kaunein. Nyt se on myyty. PISA-tutkimukset tekivät Suomen koululaitoksesta vuosiksi maailman suurimman ja kauneimman. Nyt sen valta-asema horjuu, kun sijoituksemme heikkenee.

Väitetään, että Nokian syöksyn syinä olivat ylimielisyys, liika itsetyytyväisyys, huono (asiakkaiden) kuuntelutaito, yhteistyökyvyttömyys, uudistumisen pelko, visionäärien puute ja näköalattomuus, väärät valinnat, huono johto. Voisiko koululaitoksemme ottaa oppia Nokia-casesta? Suomesta tuli yksi peruskoulutuksen kärkimaista siinä vaiheessa, kun pärjäsimme loistavasti ns. PISA-tutkimuksissa *.

PISAn loistossa opetushallintoviranomaiset ja alan osaajat ovat tällä vuosituhannella kiertäneet ympäri maailmaa levittämässä peruskoulujärjestelmämme aikaansaamaa ilosanomaa ja tuhannet vieraat kaikkialta maailmasta ovat käyneet ihmettelemässä kouluissamme, miten ”se” kaikki oikein tehdään. Kymmenet opettajat levittävät tälläkin hetkellä osaamistamme esim.  Abu Dhabiin toimiessaan siellä opettajina ja ohjaajina. Loistojuttu! Tämä kaikki on tuonut Suomeen ja suomalaisille mainetta.

Piilevä pessimisti-realisti minussa pelkää, että kehitys on pysähtynyt ja meille käy samalla tavalla kuin Nokialle eli alamäki on edessä.  Nyt olisi korkea aika käydä julkista visiokeskustelua objektiivisesti ja avoimesti, ilman tunteita ja vanhan hyvän kulttuurin rasitteita, avata silmämme.  Olemmeko liiaksi pysähtyneet kuoharilasillisille juhlimaan menestystä ja unohtaneet, että menestys vaatii jatkuvaa työtä, tutkimusta ja kehittämistä? Katsommeko asiaa liian läheltä emmekä näe, että naapurimailtakin kannattaisi ottaa oppia? Voisimmeko benchmarkata (lue ”parastaa”) entistä enemmän tavoitteena todella oppia jotain myös maamme muilta osaajilta? Pitäisikö benchlearning (yhdessä oppiminen) ottaa suuremmaksi osaksi koululaitoksemme sekä sen johdon ja opettajakunnan kehittämistä?

Mitä tulisi tehdä? Menestyäksemme jatkossakin, meidän täytyisi opettaa lapsille ja aikuisille sosiaalisia taitoja,  reflektointia (=kriittistä, arvioivaa pohdiskelua). Osataksemme opettaa niitä muille, meidän täytyy oppia ensin itse tuo vaativa taito. Samaan kategoriaan laittaisin sen, että koululaitoksessamme täytyisi opettajat entistä enemmän ohjata (lue ”pakottaa”) samanaikais-/tiimiopettajuuteen, kollegiaalisten ryhmien tapaamisiin, eri oppiaineiden opettajien yhteisiin, oppiainerajat ylittäviin tunteihin ja projekteihin. Olisi myös tärkeää nostaa erityisopetuksen ammattilaiset keskiöön pohdittaessa oppilaan  ohjausta ja kohtaamista, sillä  hyvin toimiva yleisopetus on parasta erityisopetusta. Tarvitsemme ennen kaikkea laaja-alaista yhteistyötä, sillä ”ellei opettaja osaa toimia yhteistyössä muiden opettajien kanssa, ei hän osaa opettaa yhteistoiminnallista oppimista oppilaille”.

Suomen koululaitoksen tulevaisuus on johdon käsissä.  ”Jokainen koulu on rehtorinsa näköinen” pätee todella hyvin, mutta onko koululaitoksemme opetushallintoviranomaistemme näköinen? Saamme kohta käsiimme uudet OPS:n perusteet ja kymmenet tuhannet opettajat alkavat soveltaa niitä käytäntöön.  Uskon, että uudistuva OPS täyttää tarvittavat laatukriteerit, mutta siitä se työ vasta alkaa. Onnistuminen riippuu siitä kuinka hyvin johtamisen rakenteet ja mallit sekä opettajien täydennyskoulutus tukevat muutosprosessia. Tämän ratkaisee pääosin se, millaisia osaajia opetushallintoviranomaiset ovat myöntäessään määrärahoja täydennyskoulutukseen ja valvoessaan, että kentällä todella tehdään oikean suuntaisia asioita oikein. Kyse on siis täydennyskoulutuksen ja ohjauksen vaikuttavuudesta. Tässä, jos jossain, olisi laajamittaisen tutkimuksen ja kehittämisen paikka.

Avainkysymys on mikä on Suomen koululaitoksen tulevaisuuden visio, miksi ja mihin perustuen? Kertokaa se meille. Siihen, jos johonkin, tarvittaisiin pätevää tutkimustietoa, niistä johdettuja päätelmiä ja riittävästi julkisia, ymmärrettäviä kannanottoja ja avointa keskustelua.  Kun tästä vallitsee joskus riittävä yksimielisyys, on seuraava haaste miten koko opetusalan henkilöstö saadaan mukaan muutokseen, ymmärtämään sen suunnan ja merkityksen ja kehittämään itseään ja opetusta oikeaan suuntaan?

Kirjoitukseni tavoitteena on innostaa lukijaa pohtimaan ja vaikuttamaan siihen, että löytäisimme oikean suunnan, ottaisimme kantaa ja keskustelisimme asioista julkisesti. Oma näkemykseni on, että meidän tulisi

  • panostaa tulevaisuudessa sosiaalisten taitojen kehittämiseen vauvasta vaariin, oppilaille ja opettajille,
  • ohjata ihmiset kaikilla tasoilla lisääntyvään yhteistyöhön,
  • omaksua yrittäjämäinen toiminta osana yhteisöllisen toimintakulttuurin luomista,
  • lopettaa keskustelut luokkakokojen pienentämisen autuaaksi tekevästä voimasta,
  • auttaa opettajat, rehtorit ja hallintoviranomaiset ymmärtämään yhteistoiminnallisen oppimisen ja johtamisen filosofiset periaatteet ja toimimaan niiden mukaisesti.

Jo näiden muutamien ”pikkujuttujenkin” jälkeen voisimme olla 10 vuoden kuluttua valmiit uuteen kansainväliseen ”SOSI-ohjelmaan”, jossa mitataan myös oppilaiden (ja ehkä myös opettajien) sosiaalisia taitoja. Välttyisimmekö siten tekemästä ”nokialaisia” ja pääsisimme irti pysähtyneisyyden tilasta.

 

Asko Leppilampi

työyhteisövalmentaja, oman alansa yrittäjä

asko@leppilampi.com, www.leppilampi.com

*  Programme for International Students Assessment on OECD:n jäsenmaiden yhteinen tutkimusohjelma, joka tuottaa tietoa koulutuksen tilasta ja tuloksista sekä koulun ulkopuolella tapahtuvasta oppimisesta kansainvälisessä vertailukehyksessä. Siinä arvioidaan kolmen vuoden välein 15-vuotiaiden nuorten osaamista matematiikassa, luonnontieteissä ja lukutaidossa.  Tutkimuksessa selvitetään, miten nuoret hallitsevat tulevaisuuden kannalta keskeisiä avaintaitoja, millaiset tekijät vaikuttavat näihin taitoihin ja miten taidot kehittyvät ajan myötä.